The Dress

Kaikki tietää sen sanonnan että "kyllä sen sitten tietää kun puku on The Puku". No oikeassa elämässä kaikille ei todellakaan käy niin, vaan useimmilla se pukuvalinta tulee järjen kautta. Mutta sitten on sellaisia meikäläisen tyyppisiä ihmisiä, jotka elää tunteella.

Blogiani aiemmin lukeneet tietää että mulla on jo pitkään (tarkalleen ottaen syksystä 2009 asti) ollut "ihan oikea" suosikkipuku. Mulla on ollut myös monta hyvää kakkosvaihtoehtoa, kuten tuo muutama postaus aiemmin ollut Evilou, ja oonpas nyt fanittanut Cymbelinen Fauvetteakin, kun sitä nykyään saa mustana. Mutta mikään ei kuitenkaan mene mun oikean suosikkipuvun ohi.
Meille saapui viime perjantaina mun pitkään kyttäämä puku ivoryn värisenä. Mähän sitten kuumepäissäni halusin sitä sovittaa ja olin ihan että "awwww". Tänään illalla sattui olemaan aikaa ja itseni ja Carolinan avustuksella neulasin pukua hieman pienemmäksi ja sovitin uudestaan.

Ne jotka tietää tän tunteen, tietää tän tunteen. Tää se on. Tää on pakko saada. Mä aina asiakkaalle sanon, että jos sovittaa sitä The Pukua, sitä osaa kuvitella sen eri kokoisena, ja eri värisenä ja vaikka väärinpäin. Sen vaan näkee. Kaikesta siitä valkoisuudesta huolimatta näin että se puku on se mun puku. Aiemmin olin miettinyt että jos sitä vähän muokkaisi pääntieltä, mutta nyt tuntui että tää on täydellinen näin.

"Ongelma" tulee vastaan siinä, että kun siihen naimisiinmenoon ja kosintaan on kuitenkin vielä aikaa, niin enhän mä nyt vielä sitä voi ostaa. Mutta mä olen samaan aikaan myös tiennyt että jos se joku vuosi aiotaan poistaa valikoimista, aion tilata sen saman tien. Ja koska se varmaankin hyvin todennäköisesti on ensi syksy, niin onko sillä nyt väliä, tilaanko sen alkuvuodesta vai loppuvuodesta? Ja siis Petehän tietää kyllä että jos mä jotain haluan, ja joku meinaa tulla tielle, mä hoidan asian niin että saan sen anyway. Ja olen siltä kysynytkin et jos mä joskus tuon hääpuvun meille kaappiin roikkuu ni mitä se tekis. Vastaus oli että siinähän tuot, ei se mua häiritse.

Valentina kysyi multa että enkö mä pelkää että mä kyllästyn siihen odotellessa. Hanna sanoi että ei se kyllästy. Tuo puku on ollut niin monta vuotta jo kuvioissa, että ei se sieltä päästä mihinkään lähde. Enkä mä kyllästy.

Että ei kai tässä muu auta kuin ostaa hääpuku. Mitä ihmettä?