Päätin tässä sairaspäivän iloksi (kun kaikki käsinompelut on tehty ja ratkomiset ratkottu, enkä saisi oikein mitään tehdä) kirjoitella mun ajatuksia hääpukujen sovittamisesta. Välillä puvun etsiminen on helppoa ja joskus se tuntuu todella vaikealta. Toisinaan kun asiakas astuu ovesta ja antaa ensimmäiset kuvaukset toiveistaan, iskee mulle verkkokalvoille kuva jostain tietystä puvusta. Toisinaan asiakkaasta on vaikea saada selvää mitä hän hakee. Tässä tosiaan listattuna asioita mikä mun mielestä helpottaa, sekä mua työssäni että asiakasta mekkometsällä.
1. Tutustu etukäteen liikkeen valikoimaan ja listaa mieleisiäsi pukuja. Mielestäni on huomattavasti helpompi ymmärtää mitä asiakkaalla on mielessä, kun konkreettisesti näkee sen. Toisen runsas on toiselle pikkujuttu. Omille pukuihin tottuneelle silmälle yksinkertainen puku voi olla yksinkertaista etsivälle aivan liikaa. Kun olen nähnyt pukuja mistä asiakas pitää, on helpompi ehdotella myös muita vaihtoehtoja.
2. Kun ensimmäisen kerran kokeilet pukuja, on varmaan hyvä testailla melko erilaisia pukuja etenkin jos sinulla ei ole mitään hajua siitä mitä haluat. Ota yksi a-linjainen, 1-merenneitolinjainen, erilaisia koristeita, materiaaleja yms. Näin pystyt heti kättelyssä toteamaan että jokin ei vain toimi. Muista kuitenkin, että jokainen puku on erilainen, eli jos jokin puku kuitenkin miellyttää, sovita se ihmeessä.
3. Tiedä budjettisi. Liikkeiden pukujen hinnat vaihtelevat parista sadasta moneen tuhanteen, eli jos et ole valmis satsaamaan mitä tahansa, sano se. Mielipahan katseleminen on ihan hirveää, jos unelmiesi puku on tuplasti yli budjetin, ja jos puku on The Puku, paremman löytäminen on usein mahdotonta.
4. Jos sinusta tuntuu että olet jo löytänyt pukusi, voi paremman löytäminen on vaikeaa. Välillä liikkeeseen tulee asiakkaita, jotka selkeästi kuvailevat jotakin tiettyä pukua. Toista samanlaista tuskin löydät, ja mielestäni sitä ei kannata edes yrittää. Jos jossain on kaikki kohdallaan, on valintasi tehty. Jos haluat kokeilla muita pukuja, niin katsele niitä yhtä avoimin silmin kuin ennen täydellisen puvun löytämistä.
5. Älä hauku pukuja. Monesti on käynyt niin, että pukuaan etsivä morsian puhuu kovin jyrkkäsanaisesti jostain puvusta. Jos puku on huono, vilauta se makutuomareillesi, mutta älkää turhaan alkako analysoimaan. Otetaan puku pois, ja vaihdetaan seuraavaan. Jos haukut pukua rumaksi, mauttomaksi, halvaksi tms, voi viereisessä sovituskopissa olla morsian, joka on esimerkiksi ostanut kyseisen puvun. Pahimmassa tapauksessa haukkumasi puku on oma suosikkini, mulla ei varmasti olisi kauhean hyvä mieli siinä vaiheessa. Rumia pukuja ei ole, on vain vääriä pukuja.
6. Älä ota liikaa makutuomareita. Kaikilla on aina erilainen maku, ja kaikki eivät osaa katsoa pukuja päälläsi sillä silmällä mikä sopii sinulle. Omasta näkökulmasta helpoimmaksi olen huomannut, että morsian käy ensin itse sovittamassa ja valitsemassa suosikkinsa. Sen jälkeen hän on tullut makutuomareidensa kanssa, jolloin ystävät ovat tienneet että morsian pitää näistä kaikista. Välillä makutuomarit vain hankaloittavat sovittajan päättämistä. Muutaman kerran on käynyt kuin kohdassa 5, makutuomari on tyrmännyt täysin sovitettavan puvun johon morsian on itse sovituskopissa ihastunut,

7. Kaikille ei tule voimakasta tunnetta siitä että puku on The Puku. Toiset elävät järjen ja toiset tunteen kanssa. Tunneihmisten päätös on usein helpompaa. Pukunsa löytäneen morsiamen tunnistaa yleensä helposti. Silmät kimaltavat, hymy on herkässä, morsian on itsevarma, eikä malta olla katsomatta itseään peilistä. Eräs vanhojentanssija-asiakas oli ihastunut aivan ihanaan pukuun ja kun hän toi äitinsä makutuomariksi, häntä jännitti aivan älyttömästi että tykkääkö äiti puvusta. Mun oli pakko sanoa tytölle, että jos hänen äitinsä ei huomaa, kuinka valaiset koko huoneen hymylläsi, on hän sokea. Ei sellaisesta puvusta voi olla tykkäämättä. Järki-ihmiset saattavat analysoida puvun hyviä puolia, he myös usein miettivät pukua pidempään.
8. Muista että kuten muidenkin ihmisten kanssa, myös myyjän kanssa ei aina synkkaa täysillä. Myyjä ei välttämättä ole huono, te ette vain ole samalla aaltopituudella. Hyvä myyjä osaa tosin mukautua erilaisien asiakkaiden tapoihin. Olen itse melko rento ja suorapuheinen, ja pärjään luonnollisesti parhaiten huumorintajuisten ja suorapuheisten asiakkaiden kanssa. Pidän vitsailemisesta, mutta osaan myös olla asiallinen kun tilanne tulee. Suurin osa asiakkaista on rentoja, ja kivointahan on olla oma itsensä.
9. Kaikki eivät osaa tehdä päätöksiä suoralta kädeltä, suurin osa tarvitsee aikaa. Muista että jos sinulla on aikaa, me kyllä sanomme niin. Yleensä puoli vuotta on kaikkien hermoille sopiva aika tilata puku. Pukujen toimitusajat ovat yleensä 4 kuukautta. Korjauksia varten kannattaa varata aikaa noin kuukausi, ja mitä enemmän löysää toimituksen ja korjausten välissä on, sen enemmän se säästää hermoja. Mitä tahansa voi tapahtua toimitusprosessissa, ja jos toimitus viivästyy, liian tiukka aikataulu on hyvin stressaavaa. Me emme puhu toimitusajoista painostaaksemme ketään päätöksissä, me vain toivomme että kaikki sujuisi mahdollisimman sujuvasti.
kuvat ovat kaikki peräisin Say yes to the Dress -ohjelmasta.